Huomenna alkaa sitten jo maaliskuu kevätkuukausi.
Täällä on aurinko paistanut kokopäivän,aamulla pakkasta-15astetta.
Tämä flunssa nyt vaan kiusaa,pientä lämpöä ja nuhaa ja tuo aivastusten määrä..
Tänään olen ajatellut äitiäni,kaikki muistot tulivat mieleen,koska
tänään tuli vuosi äitini kuolemasta,sitä ei voi vaan vieläkään uskoa, että äiti on ollut jo vuoden pois.Kävin hautausmaalla viemässä kynttilän ja illalla sytytän myös olohuoneen pöydälle muistokynttilän.
Ikävä on kova ja suru on suuri.
lauantai 28. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2016
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2014
(9)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2013
(5)
- ► marraskuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2012
(15)
- ► joulukuuta (2)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2011
(42)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (4)
- ► helmikuuta (4)
- ► tammikuuta (6)
-
►
2010
(64)
- ► joulukuuta (2)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (5)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (9)
- ► maaliskuuta (8)
- ► helmikuuta (7)
- ► tammikuuta (4)
-
▼
2009
(157)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (8)
- ► toukokuuta (13)
- ► huhtikuuta (18)
- ► maaliskuuta (29)
- ▼ helmikuuta (17)
- ► tammikuuta (28)
-
►
2008
(28)
- ► joulukuuta (13)
- ► marraskuuta (12)
Kuka vieraili sivuillani 6.12.2008 alkaen
4 kommenttia:
Toivottavasti lentsu ei vaivaa kauon! Otan osaa suruusi, oman Äidin menetys on varmasti raskas asia...
parantavat halaukset täältä sinulle<3
lämpimät ajatukset sinulle eronikävässä.....
toivottavasti pitenevät päivät tuovat iloa jokaiseen päivääsi:)
halauksin päivi
Voi, otan osaa suruusi. Oman äidin menettäminen on varmasti kova juttu ja yksi vuosi siitä on lopulta aika lyhyt aika...Ei löydy sanoja lohduttamaan, mutta toivon lohtua vierellesi, voimia avuksesi, jaksamista hetkiisi!!!
Toivottavasti flunssa on jo helpottanut! Minun isäni kuolemasta tuli tammikuun lopulla kaksi vuotta aikaa. Kyllä se niin on, että suru vaan on sellainen, että kun rakkaan ihmisen menettää se ei tahdo aluksi hellittää. Kaipuu säilyy aina. Minullakin on isä useasti mielessäni ja unissani.Toivotan sinulle jaksamista:)
Lähetä kommentti