keskiviikko 31. joulukuuta 2008

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

Kaikkea hyvää ystävät vuodelle 2009!

tiistai 30. joulukuuta 2008

Joululahjani

Oli ihan pakko ottaa kuva tuosta minimaalisesta ompelukoneesta jonka sain kummitytöltäni joululahjaksi.
Olen jo pitemmän aikaa harkinnutkin ,että pitäisi saada uusi ompelukone ja nyt sen sitten sain.
Eikös olekin ihastuttava?

maanantai 29. joulukuuta 2008

Vähän ulkokuvia

Vein linnuille ruokaa ja huomasin, että kuinka kauniilta luonto näyttääkään,koska puissa ja pesaissa on kuin sokerikuorrutus,niinpä kamera esiin ja kuvaamaan.
Tässä muutamia kuvia
meidän pihapiiristä.
Tämä sammalnalleni jonka tein muutama vuosi sitten ,on ollut kesät-talvet ulkona istuskelemassa ja vielä näyttä vihreältä,huomasin että "hän" on saanut orvokinsiemeniä turkkiinsa ja siinä on pienen pieniä orvokin alkuja.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Enkelityttö- kuvan tarina

Tämä enkelityttö- kuva taas on otettu yhdestä Saksalaisesta lehdestä ,jonka olen
itse tuonut Saksasta viime vuonna ,kun oli siellä joulumarkkinoilla,oli muuten upeaa.
suurensin sen ja tulostin,vähän leikkelin ja liimasin pahville ja ympäri maalasin kivimaalilla,sain siihen vähän vanhan kuvan tuntua.Nyt tämä kuva on keittiössä astiakaapin päällä.

Sunnuntai-ehtoota

Kiitos vierailijoille blogissani,on aina niin mukava lukea postia,niitä vaan lisää.
Joo tänään käytiin Raumalla vähän kaupassa ja syömässä ,mutta ei JOULURUOKAA sitä taitaa tulla jo korvistakin ulos,no ei vaiskaan.
Illalla kutsuin naapurit kahville oli mukavaa jutustella.
Tossa laitan kuvan enkelipoikataulustani jonka maalasin viime keväänä.Värit eivät ihan ole oikeat näin koneen välityksellä,mutta tunnelma löytyy toivottavasti,hän kun on niin lutuinen.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Tapaninpäivää

Niin nyt ollaan jo Tapaninpäivä- illassa,voi sanoa että joulu on jo ohi ,vaikka perinteen mukaan se on ohi vasta Nuutinpäivänä.Joulupäivät ovat menneet hissunkissun,aika hiljaiseloa on ollut.
Tänään oli siskoni miehensä kanssa meillä syömässä, mutta muuten voin sanoa että aika on ollut pitkääääää.Minulle ei oikein sovi tälläiset päivät, kun ei ole mitään tekemistä,olen niin tottunut että aina pitää olla jotain pientä puuhaa.
Mutta onneksi huomenna on arkipäivä ja pian päästään uudenvuoden puolelle.
Jotenkin alkaa se kevään odotus vaikka talvea on vielä jäljellä,pikkuhiljaa kuitenkin ollaan menossa kevättä kohti.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Enää kaksi yötä jouluun...

Jouluenkeli tyynyllesi istahtaa ja
lempeästi poskeasi koskettaa.
Sinulle rauhallista joulua toivottaa,
kunnes tummaan yöhön
taas katoaa!

Hyvää ja rauhallista joulua
ja onnellista uutta vuotta!

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen,syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta,
tule varpu riemulla ,ota siemen multa!
Joulu on koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla,ota siemen multa.

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta,
kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.

En mä ole lapseni,varpu tästä maasta,
olen pieni veljesi,tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit
köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta!

lauantai 20. joulukuuta 2008

Enää neljä yötä jouluun...

Jouluhässäkkä alkaa pikkuhiljaa väistyä ainakin minun kohdallani,liekö sellaista ollutkaan?
Kaikki on suurinpiirtein valmiina,mitä nyt ruokia vielä pitää laittaa ,mutta sehän on sitä jokapäiväistä puuhaa.
Kuusen tuomme aatonaattona sisälle ja kinkun laitan yöksi uuniin,mukava herätä aattoaamuna kinkun tuoksuun.
Nyt meidän perheessä on erilainen joulu , äitini kuoli helmikuussa ja anoppini elokuussa.
Käymme hautausmaalla viemässä kynttilät muistoksi.
Lapsuuden joulut tulevat haikeina mieleen,miten äiti touhusi ja teki vielä öisinkin lahjoa meille lapsille ja laittoi aina meille niin ihanan joulun.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Sunnuntaita

Olimme yrittäjänaisten kanssa vierailulla lahjatavarapuoti HöpöHöpössä ja korupaja Koruttomassa.
Tuli valinnan vaikeus niin paljon oli kaikkea kivaa.Oli kransseja,tyynyliinoja,kynttilöitä,kortteja ja tietenkin koruja ym,ym,ym.

Joulu se siellä jo kolkuttaa,en oo vielä tehnyt leivonnaisia ,mutta jos ensi viikolla sitten.
Porkkana-lanttu-ja maksalaatikot teen viimeisenä viikonloppuna ,koska en aio niitä pakastaa .
Siivoukset taitaa jäädä sinne loppupuolelle kans, saas ny nähdä,riippuu vähän ilmoistakin.
Nyt se lumi on taas pois mutta toivotaan parasta että tulee valkoinen joulu.
Mukavata ja touhukasta joulunodotusta...

torstai 11. joulukuuta 2008

Torstai on toivoa täynnä

Terveisiä ulkosaunasta oli tosi hyvät löylyt,melkein pääsin jo lumihankeen tekemään lumienkeleitä.
Ihanaa kun on lunta, on paljon valoisampaa ,toivottavasti lumi pysyy jouluun asti.
Tässä vähän uusia kuvia

torstai 4. joulukuuta 2008

Joulunalus- tunnelmia

Hyvää torstai-iltaa,joulu se vaan lähestyy päiväpäivältä.Tänään jo paketoin hiukan joululahjoja ja tein pientä siivousta.
Ilmat vaan on niin kurjat ettei ulos voi mitään viedä,mutta kai sieltä vielä pakkastakin tulee toivottavasti.
Paljon on jo jouluvaloja pihoilla ja ikkunoilla, olin koiran kanssa lenkillä ja ihastelin niitä,nyt ne näyttävät kauniilta kun on niin pimeetä ja harmaata,vaikka lumen keskeltä ne näyttäisivät vielä kauniimmilta.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Uutta keramiikka tuotantoani

Tänään oltiin viimeisen kerran keramiikkakurssilla tällä kaudella,ensi vuonna sitten taas jatketaan.
Tässä muutamia kuvia mitä olen aikaansaanut,se on kovin hidasta hommaa,ettei kerralla saa paljoa näkyväistä.

Blogiarkisto

Kuka vieraili sivuillani 6.12.2008 alkaen