perjantai 21. tammikuuta 2011

Ystäväni muistolle

Minulla oli ilo tuntea sinut melkein 20 vuotta,ystäväni.
Olit aina iloinen ja tarmoa täynnä ja uusia suunnitelmia työn alla.
Olit oikea kädentaitaja ja oli ihanaa käydä luonasi ja ihailla kotiasi ja kaikkea mitä olit tehnyt.
Meillä oli tapana tehdä toistemme luokse "energiavierailuja"
Varsinkin kun sait kuulla vakavasta sairaudestasi, juttelimme kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Sinä ystäväni nautit kaikista arjen pikku iloista ja ne olivat sinulle tärkeitä.
Viimeinen yhteinen ilon hetkemme oli syyskuun alussa ,kun vietimme kesäkauden päättäjäisiä minun luonani kesähuoneessani,meillä oli mukavaa ja nautimme siitä.
Olit silloin jo aika väsynyt ja lähditkin aikaisemmin kotiin.
Vakava sairaus vei sinulta voimia pikkuhiljaa ja sitä oli vaikea hyväksyä.
Viimehetket jotka vietit vuodeosastolla ja kävin sinua melkein päivittäin katsomassa,niin vieläkin olit positiivisella mielellä,että jos minä sittenkin tästä selviän ja koitinkin sinua kannustaa parhaani mukaan.
Mutta pikkuhiljaa alkoi tuntua, että annoit periksi, koska voimasi hiipuivat.
Kaksi päivää ennenkuin lähdit,pyysit että nostaisinko sinut istumaan ja onnistuihan se,rasvasin olkapäätäsi ja selkääsi ja pöyhin vähän tyynyä ja autoin sinut takaisin makuulle,sanoit että kyllä sinusta tulisi hyvä hoitaja,
vitsailinkin, että pitäiskö miettiä ammatin vaihdosta johon sinä vain hymyilit.
Tiistaina tulin jälleen sinua katsomaan,ennekuin lähdin sanoin että tulen sitten taas,avasit silmäsi ja sanoit että olet kauhean väsynyt.
Vain 15minuuttia kun lähdin luotasi,olit lähtenyt enkelien mukaan....

Enkelit pitäkää ystävästäni hyvää huolta...
Ikävöiden ystäväsi...

12 kommenttia:

Nimma kirjoitti...

Syvä osanottoni. ;(
Uskoisin, että on kuitenkin lohduttavaa, että teillä oli paljon yhteisiä mukavia hetkiä.

Heli kirjoitti...

Voi mikä suuri suru sinulla. Otan osaa! Ihanasti kerrot ystävästäsi.

Tytti kirjoitti...

Kiitos Nimma ja Heli ikävä on kova mutta onneksi on kauniit muistot.

Niina kirjoitti...

Osanotto <3

Menetin mös ystäväni muutama vuosi sitten junaonnettomuudessa,jotenkin ei sitä pysty vieläkään käsittämään ja edelleen tulee tilanteita joissa olen hänelle soittamassa! <3
Onneksi on muistot! <3

Tytti kirjoitti...

Kiitos Niina ja osanottoni.
Ei sitä kyllä tahdo todeksi uskoa että hyvä ystävä on poissa.
Mutta niinkuin sanoit onneksi on muistot...

Olivieno kirjoitti...

Menee ihan sanattomaksi. Kauniisti kirjoitit. Osanottoni suruusi.

Tytti kirjoitti...

Kiitos Olivieno,hän oli yksi parhaimmista ystävistäni,olin hänen vierellään loppuun asti,ikävä on kova...

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Otan osaa. Sinulle jäi lämmin muisto ystävästäsi, kerroit hänestä todella kauniisti.

Tytti kirjoitti...

Kiitos Paula, hän oli todella läheinen ystävä <3

Krisse kirjoitti...

Otan osaa..minulla samanlainen kokemus 1,5v takaa..niin surullista..

Tytti kirjoitti...

Kiitos Krisse,hyvää ystävää ei unohda ikinä...

Liisa kirjoitti...

Kaunis muistokirjoitus suoraan sydämestäsi hyvälle ystävälle :)
Syvä osanotto myös minulta.

Kuka vieraili sivuillani 6.12.2008 alkaen