perjantai 31. joulukuuta 2010

HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2011



Tämä vuosi on kulunut vauhdilla,paljon on asioita siihen mahtunut.
Saimme viettää alkuvuoden pakkasen ja runsaan lumen keskellä ja kesä helli meitä lämmöllään.
Paljon vietin ulkona aikaani ja ropsuttelin puutarhassa , nautiskelin kesähuoneessani ,siellä vietimme naisporukalla kesän päättäjäisiä syöden ja vähän viiniäkin maistellen,kynttilöiden tunnelmasta nauttien.
Laitoimme uima-altaan takapihalle ja kovassa käytössä se olikin ihan pakkasiin asti,siitä nautin joka päivä kaikin siemauksin.
Syksykin oli aika kiirettä, kun sain vetää erilaisia kursseja askartelun parissa.Minua tarvittiin myös silloin tällöin kouluissa opettajan sijaisuuksia pitämään.
Paljon on ollut iloa ja myös suruakin, kun hyvä ystäväni sairastui vakavasti,olen häntä koittanut tukea parhaalla mahdollisella tavallani ja käynyt häntä katsomassa ja kannustamassa.
Ja kiitos ystävät täällä blogimaailmassa, että olette olemassa,on ollut hienoa seurata teidän upeita blogejanne ja kauniita kotejanne.
Toivonkin kaikille HYVÄÄ JA ONNELLISTA TULEVAA VUOTTA , TUOKOON SE MUKANAAN KAIKKEA HYVÄÄ<3<3<3

17 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Onnellista uutta vuotta!

Sirkka kirjoitti...

Tulin iloiseksi käynnistäsi, kiitos!
Onpa kiva kun kirjoitit kohtapuoliin menneestä vuodesta, vain suru on ikävää, toivotaan kuitenkin parasta , että sairaus voitetaan ja että kaikki kääntyy parhain päin. Oikein hyvä kun jaksat antaa hänelle tukesi.

Sinulle Tytti toivotan oikein hyvää tätä loppuvuotta ja kaikkea parasta mahdollista mitä se sitten tuokaan tullessaan...vain hyvää ja onnea iloa
Uuuteen Vuoteen 2011!

Tytti kirjoitti...

Kiitos Terhi ja Sirkka minäkin tulin iloiseksi .
Kaikkea hyvää ja kaunista tulevalle vuodelle<3<3<3

MaMMeli kirjoitti...

Kaikkea hyvää sinulle ja Siunattua uutta vuotta <3

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos sinulle, olen viettänyt täällä moniaita mukavia hetkiä kuluneen vuoden aikana (ja kävisin vieläkin useammin, jos blogi löytyisi blogilistalta www.blogilista.fi, niin saisin sen suosikkilistalleni... :o)
Oikein ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2011 – bloggailu jatkukoon! :o)

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2011!!

sanna kirjoitti...

Kiitos! Onnea ja iloa uuteen vuoteen! <3

Tytti kirjoitti...

KIITOS teille Mammeli,Paula,Ulla-Kristiina ja Sanna.ONNELLISTA TÄTÄ VUOTTA JA KAIKKEA HYVÄÄ JA KAUNISTA <3
(Paula miten saan tämän laitettua sinne listalle?olen niin tumpelo tämän vehkeen kanssa (:

-T kirjoitti...

Oikein hyvää alkanutta tätä vuotta toivottelen :)
Voimia sinulle kovasti vierellä kulkemiseen... ilonpilkahduksia ja onnellisia hetkiä toivon!!

Tytti kirjoitti...

Kiitos paljon- T ,kaikkea hyvää ja onnellista uutta vuotta.

taburetti kirjoitti...

Myös sinulle Tytti toivotan mitä ihaninta alkanutta vuotta!
Lämmöllä Jaana

Tytti kirjoitti...

Hei Jaana, kiitos myös sinulle hyvää alkanutta vuotta.

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Hei! Anteeksi etten ole vastannut aieemin, ongelmia kommenttoinnin kanssa. Kokeillaanpa taas...
Blogin lisääminen blogilistalle:
www.blogilista.fi
=> valitse Lisää blogi -välilehti
=> rekeisteröidy ohjeiden mukaan
=> lisää blogi ohjeiden mukaan.
Lisääminen on helppoa, koska se on minultakin onnistunut. :o)

kisu kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!
-kisu-

Tytti kirjoitti...

Paula ja Kisu kiitoksia kommenteistanne,juu laitoin nyt blogini sinne listalle,toivottavasti onnistuin.

Minttu kirjoitti...

Heippa Tytti! :)

Toivottelen sinulle Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2011! <3

Terveisin Minttu

Tytti kirjoitti...

Kiitos Minttu,kuin myös sinulle!

Kuka vieraili sivuillani 6.12.2008 alkaen