perjantai 1. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta 2016

Joulu meni menojaan ja ollaan jo tammikuussa
Lumeton ja pimeä talvi on ollut täällä meilläpäin.
Tammikuussa ajatukset siirtyvät jo tulevaan kevääseen alkaa pikku rakennushomma
Purin vanhan kasvihuoneeni viime kesänä nyt aloitan rakentamaan uutta tilalle .
Päivät pitenevät pikkuhiljaa ja valoisaa aikaa tulee enemmän.
Mennyt vuosi oli sellainen reissuvuosi käytiin Pariisissa,pari kertaa Tallinnassa,Gdanskissa ja konserteissa,viikon lomalla kesällä Sotkamossa , aika ei ole tullut pitkäksi.
Piha -ja puutarhatöitä olen ehtinyt tehdä ja rakennettiin meille uusi katettu terassikin.
Mennyt vuosi on ollut kaikinpuolin antoisa.
Toivotaankin että tämä vuosi on yhtä hyvä tai vieläkin parempi.
Onnellista vuotta 2016 ⭐️


7 kommenttia:

  1. Sinulla on paljon mieluisia muistoja viime vuodelta.
    Tälle vuodelle toivotaan myös mukavia tapahtumia ja kaikkea mieluisaa puuhastelua puutarhan ja luonnon parissa. Myös kaikkea mitä oletkaan unelmoinut ja toivonut, toteutuisi, niin onnellisen hymyn kera muistelit niitä vuoden lopussa<3
    Onnea ja iloa tähän Vuoteen 2016!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sirkka käynnistäsi ja kommentistasi , en ole päivittänyt sivua aikoihin käyn kyllä
    Vierailulla kaikissa ihanissa blogeissa , uusi vuosi ja uudet kujeet ��nyt pitää tehdä parannus ja päivitellä useammin

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mari ,olen useasti käynyt katsomassa blogissasi mitä sinne kuuluu
    Vaikka tämä oma blogin pito onkin jäänyt ,tuo Facebook on tätä päivää siellä kuluu aika rattoisasti ��

    VastaaPoista
  4. Nyt on jo maaliskuu. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihana Tytti että sinäkin olet vielä täällä. Itsekin olen tuuri bloggaaja ja häpeän etten saa aikaisiksi oikein kommentoidakaan. Sinulla on ollut mukava vuosi. Toivotaan ihanaa kevättä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos käynnistäsi kyllä minä täällä häärään useasti ja käyn katsomassa teidän ihastuttavia
    Blogejanne itse olen vaan niin laiska päivittämään.. Enemmän kirjoittelen Facebookiin

    VastaaPoista